11.11.1997

Sariisa Oy:n konkurssipesän kanne Helsingin käräjäoikeudessa

Sariisa Oy:n konkurssipesä kertoi, että Sariisa Oy, jonka konkurssissa takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 2 §:n mukainen määräpäivä oli 25.1.1993, sekä Osuuspankki Yhteistuki, joka oli 31.8.1993 sulautunut Suur-Helsingin Osuuspankkiin, olivat 13.3.1992 päivätyllä vaihtokirjalla sopineet siitä, että pankki luovutti Sariisa Oy:lle kahden Tampereella sijaitsevan liikehuoneiston hallintaan oikeuttavat Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeet ja että Sariisa Oy luovutti pankille neljän Tampereella sijaitsevan asuin/toimistohuoneiston hallintaan oikeuttavat Kiinteistö Oy Lapinaukion osakkeet sekä kahden autopaikan hallintaan oikeuttavat Käpytien Pysäköinti Oy:n osakkeet. Pankin Sariisa Oy:lle luovuttaman omaisuuden vaihtoarvoksi oli sovittu 6 000 000 markkaa ja Sariisa Oy:n pankille luovuttaman omaisuuden vaihtoarvoksi 1 670 000 markkaa. Sariisa Oy:n taseessa sen luovuttamien osakkeiden arvo oli ollut 940 000 markkaa. Vaihtokirjan mukaan Sariisa Oy suoritti välirahana pankille 4 330 000 markkaa, joka oli vaihtokirjalla kuitattu saaduksi. Vaihtokirjan mukaan Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeita rasitti enintään 147 480 markan suuruinen yhtiölainaosuus, joka oli siirtynyt Sariisa Oy:n vastattavaksi vaihdon yhteydessä. Käpytien Pysäköinti Oy:n osakkeita rasitti enintään 52 518 markan suuruinen yhtiölainaosuus ja Kiinteistö Oy Lapinaukion osakkeita rasitti 275 938,60 markan suuruinen yhtiölainaosuus, jotka olivat siirtyneet pankin vastattaviksi.

Konkurssipesä katsoi, että Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeiden käypä arvo kaupantekohetkellä oli voinut olla korkeintaan 2 000 000 markkaa. Kun Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeiden 4 000 000 markan ylihinnasta vähennettiin pankin ja Sariisa Oy:n vastattavaksi tulleiden yhtiölainaosuuksien erotus ja Sariisa Oy:n luovuttamien osakkeiden tasearvon ylittävä vaihtoarvon osuus, Sariisa Oy:n vaihdossa maksamaksi ylihinnaksi saatiin 3 089 000 markkaa.

Konkurssipesä katsoi, että Sariisa Oy:n maksama ylihinta oli ollut huomattava ja että tuo myöhemmin kuin vuosi ennen määräpäivää pankille annettu kohtuuton etuus peräytyi takaisinsaantilain 6 §:n nojalla konkurssipesään. Sariisa Oy oli kauppaa tehtäessä ollut ylivelkainen tai joka tapauksessa sen johdosta tullut ylivelkaiseksi. Oikeustoimijärjestelyyn liittyi pankin Sariisa Oy:lle myöntämä 6 000 000 markan laina, jolla vaihtokaupan väliraha oli maksettu. Sariisa Oy:n velkojille vahinko oli aiheutunut konkurssipesän käsityksen mukaan ensisijaisesti ylisuurena kauppahintana ja toissijaisesti aiheettomana velkaantumisena tai näiden yhdistelmänä. Vaikka rahaa ei ollut maksettu, lainan korot olivat rasittaneet Sariisa Oy:n taloudellista tilannetta. Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeet olivat vaihdosta huolimatta jääneet pankin hallinnoitaviksi. Oikeustoimijärjestely oli tehty selkeästi konkurssin vaikutusten kiertämiseksi ja sillä oli pyritty perusteettomasti kasvattamaan pankin jako-osuutta pankin ollessa Sariisa Oy:n päärahoittajana erityisen hyvin selvillä yhtiön heikosta taloudellisesta tilanteesta, kun 6 000 000 markan luottoa myönnettäessä pankin käytössä oli täytynyt olla yhtiön 31.10.1991 päättyneeltä tilikaudelta laadittu tilinpäätös, johon oli liitetty selvitystilalaskelma. Tämän vuoksi maksettu ylihinta peräytyi myös takaisinsaantilain 5 §:n nojalla.

Konkurssipesän käsityksen mukaan velkojille oli tulossa jako-osuutta saatavien perimisen jälkeen, minkä vuoksi Sariisa Oy:n aiheeton velkaantuminen pankille aiheutti muiden velkojien jako-osuuksien pienenemisen. Konkurssipesän käsityksen mukaan vahingollisuuden arvioinnissa tuli ottaa huomioon myös etuoikeutetut velkojat.

Konkurssipesä katsoi, että pankilla ja Sariisa Oy:llä oli osakkuuteen rinnastettavan taloudellisen seikan perusteella ollut olennainen etujen yhteys, koska sijoitusyhtiönä toiminut Sariisa Oy oli harjoittanut liiketoimintaa päärahoittajansa Osuuspankki Yhteistuen ohjaamana sijoittamalla pankin sille antamaa rahaa kiinteistökohteisiin pankin ollessa riippuvainen näin saadusta tulosta. Lisäksi pankin ja Sariisa Oy:n välillä oli vallinnut osakkuuteen perustuva intressiyhteys, koska Sariisa Oy:llä oli ollut omistuksessaan 500 000 markan arvosta pankin osuustodistuksia. Pankilla oli siten ollut suuri intressi ja sananvalta Sariisa Oy:n toiminnan suhteen. Pankkia oli sen vuoksi pidettävä takaisinsaantilain 3 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla Sariisa Oy:n läheisenä, mikä johti todistustaakan kääntymiseen pankin tietoisuuden suhteen.

Konkurssipesä kertoi vielä, että Osuuspankki Yhteistuki ja konkurssipesä olivat myyneet Kiinteistö Oy KeskiKyttälän osakkeet, joten niiden palauttaminen ei ollut mahdollista. Kun tilannetta ei muutoinkaan ollut mahdollista palauttaa entiselleen, pankin oli palautettava Sariisa Oy:n maksama ylihinta konkurssipesälle.

Näillä perusteilla konkurssipesä vaati, että edellä mainittu vaihtokauppa määrätään peräytymään siltä osin kuin Sariisa Oy oli siinä maksanut ylihintaa ja SuurHelsingin Osuuspankki velvoitetaan suorittamaan konkurssipesälle 3 089 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.3.1992 lukien.

Suur-Helsingin Osuuspankin vastaus

Suur-Helsingin Osuuspankki kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Pankki tunnusti, että konkurssipesän laskelma, jossa oli päädytty 3 089 000 markan ylihintaan, oli sinänsä määrällisesti oikea. Vaihtosopimusta laadittaessa vaihtoesineet oli pyritty hinnoittelemaan käypään arvoonsa. Pankki katsoi kuitenkin, että Sariisa Oy ei ollut todellisuudessa lainkaan maksanut kauppahintaa, kun pankki oli 12.3.1992 myöntänyt Sariisa Oy:lle 6 000 000 markan lainan, josta oli kuitattu maksetuksi yhtiön suoritettavaksi sovittu väliraha 4 330 000 markkaa ja josta loppuosa 1 670 000 markkaa oli luovutettu yhtiölle rahana. Lainan vakuudeksi Sariisa Oy oli pantannut Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeet. Vaihtokaupan yhteydessä Sariisa Oy ei ollut lainkaan käyttänyt omia varojaan eikä se ollut myöhemminkään maksanut osaakaan mainitusta lainasta eikä myöskään suorittanut korkoa. Sariisa Oy:n ajauduttua konkurssiin pankki oli realisoinut pantin, mutta muutoin velka oli edelleen maksamatta. Kun Sariisa Oy ei todellisuudessa ollut maksanut kauppahintaa, vaan osakkeet oli itse asiassa luovutettu yhtiölle velaksi, pankki ei ollut saanut kohtuutonta etua eikä muille velkojille ollut aiheutunut takaisinsaannin edellytyksenä olevaa vahinkoa. Tämän vuoksi oikeustointa ei myöskään voitu pitää sopimattomana. Itse vaihtokauppa, jossa Sariisa Oy oli saanut omaisuutta enemmän kuin oli sitä luovuttanut, ei ollut voinut aiheuttaa velkojille vahinkoa. Vain vaihtokauppaan liittyvä yhtiön lisävelkaantuminen voisi ylihinnan osalta teoreettisesti aiheuttaa velkojille vahinkoa, minkä vuoksi pankki ilmoitti olevansa valmis velkasitoumuksen peräyttämiseen 3 089 000 markan osalta. Pankin käsityksen mukaan tälläkään perusteella vahinkoa muille velkojille ei syntyisi, koska konkurssipesästä ei tulisi kertymään velkojille jako-osuutta, kun yhtiön saamisista ei tulisi velallisten maksukyvyttömyyden vuoksi kertymään pesään mitään. Pankki kiisti lisäksi olleensa vilpillisessä mielessä Sariisa Oy:n taloudellisen tilanteen suhteen, vaikkakin myönsi, että luottoa myönnettäessä pankissa olisi ainakin pitänyt olla Sariisa Oy:tä koskevat taseja muut vastaavat kirjanpitotiedot. Pankki kiisti vielä konkurssipesän väitteen siitä, että sitä olisi pidettävä Sariisa Oy:n läheisenä, vaikka tunnusti Osuuspankki Yhteistuen olleen Sariisa Oy:n päärahoittaja ja yhtiöllä olleen ilmoitettu määrä sen osuustodistuksia.

Käräjäoikeuden tuomio 26.10.1994

Käräjäoikeus katsoi asianosaisten lausumien perusteella riidattomaksi, että vaihtokirjassa Sariisa Oy:n Osuuspankki Yhteistuelle suoritettavaksi sovittu 4 330 000 markan määräinen väliraha, joka oli vaihtokirjassa kuitattu vastaanotetuksi, oli tosiasiassa maksettu pankin Sariisa Oy:lle 12.3.1992 myöntämästä 6 000 000 markan luotosta päältäpäin. Sariisa Oy oli siten saanut tästä luotosta, jonka se oli jäänyt pankille velkaa, käyttöönsä vain 1 670 000 markkaa. Luoton vakuudeksi Sariisa Oy oli luovuttanut pankille siltä vaihdossa saamansa 6 000 000 markan arvoisiksi merkityt Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeet, joista vastaaja oli sittemmin pantinhaltijana, kun luotto oli jäänyt maksamatta, saanut 5.11.1993 realisaatiossa 750 000 markan suorituksen.

Läheisyysväitteen osalta käräjäoikeus totesi olevan riidatonta, että Osuuspankki Yhteistuki oli päärahoittajana luotottanut kiinteistökohteiden sijoitustoimintaa harjoittaneen Sariisa Oy:n liiketoimintaa ja että Sariisa Oy:llä oli ollut omistuksessaan pankin osuustodistuksia 10 000 kappaletta eli 500 000 markan arvosta. Asiassa ei ollut selvitetty, mitä suhteellista osuutta kokonaismäärästä osuusomistus oli edustanut eikä sitä, mitä hyötyä ja vaikutusmahdollisuuksia osuusomistus oli tuonut mukanaan. Osuuspankki Yhteistuen toimialana oli ollut harjoittaa osuuspankkitoimintaa jäsentensä talouden tai elinkeinon tukemiseksi. Vastaajan kuulustuttama Sariisa Oy:n edustaja oli kertonut, että osuustodistusten ostaminen oli tapahtunut ilmeisesti vasta kanteessa tarkoitetun vaihtokaupan jälkeen. Sama henkilö oli kertonut myös, ettei sijoituskohteita ollut haettu yhdessä Osuuspankki Yhteistuen kanssa ja ettei pankilla ollut ollut yhtiön liiketoiminnan suhteen määräävää valtaa, vaan että koko yrityskonsernin liiketoiminnan jatkamisen mahdollistamiseksi kaavaillut uudet toimintaideat, joita pankin oli ollut tarkoitus rahoittaa ja joista myös se olisi hyötynyt, olivat olleet hänen esittämiään. Näiden seikkojen perusteella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä toisaalta sen, että osuustodistusten omistaminen olisi ollut väitetyllä tavalla merkityksellistä sekä toisaalta sen, että pankki olisi olennaisella tavalla enemmän kuin mitä voitiin pitää liikeelämässä luotonantajan ja luotonsaajan välillä tavanomaisena ohjannut Sariisa Oy:n toimintaa. Näyttämättä oli siten jäänyt, että pankin ja Sariisa Oy:n välillä olisi vallinnut sellainen osakkuuteen tai siihen rinnastettavaan taloudelliseen seikkaan perustuva olennainen etujen yhteys, joka muodostaisi takaisinsaantilain 3 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun läheisyyden.

Takaisinsaantilain 6 §:n 3 momentin mukaan kauppa, vaihto tai muu sopimus peräytyi samalla tavoin kuin mitä saman pykälän 1 momentissa oli säädetty lahjasta, jos sopijapuolten suoritusten epäsuhde sopimusta tehtäessä oli siinä määrin ilmeinen, että sopimusta osaksi oli pidettävä lahjana. Lainkohtaa koskevien hallituksen esityksen perustelujen mukaan sopimuksen lahjanluontoisuus arvioitiin pelkästään velallisen ja tämän sopimuskumppanin välisten suoritusten arvoa vertaamalla. Suoritusten välisen edellä mainitun kaltaisen epäsuhdan käsillä ollessa myöhemmin kuin vuosi ennen määräpäivää täytetyt sopimukset olivat peräytettävissä riippumatta siitä, oliko velallinen tai lahjansaaja ollut vilpillisessä mielessä sekä myös riippumatta siitä, minkälainen velallisen taloudellinen tila oli lahjoituksen tultua täytetyksi. Lahjanluontoiseksi katsottu oikeustoimi oletettiin lähtökohtaisesti vahingolliseksi eli sellaiseksi, että se joko yksin tai yhdessä muiden seikkojen kanssa oli ollut omiaan vähentämään velkojien jakoosuutta konkurssissa. Takaisinsaantivastaajalla oli kuitenkin katsottu olevan mahdollisuus torjua kanne, jos se pystyi osoittamaan, että oikeustoimi oli ollut velkojien kannalta vaaraton.

Takaisinsaantilain 6 §:ää koskevien hallituksen esityksen perustelujen mukaan lahjoina voivat sinänsä tulla peräytettäviksi, paitsi kaikenlaisen omaisuuden varsinaiset vastikkeettomat luovutukset, jollaisesta ei tässä tapauksessa ollut kysymys, myös velallisen velvoitteita lisäävät vastikkeettomat oikeustoimet. Vastikkeettomuusedellytyksen ja mahdollisen vaarattomuuden käsilläoloa harkittaessa oli aihetta tarkastella sitä kokonaisuutta, johon oikeustoimijärjestelyn oli kerrottu liittyvän. Vaihtokauppa oli liittynyt toiseen samana päivänä toisaalta pankin sekä toisaalta Sariisa Oy:n ja sen läheisyritysten välillä tehtyyn vaihtokauppaan. Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi sopimusjärjestely kokonaisuutena huomioon ottaen jääneen näyttämättä, että Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeiden lunastamisesta aiheutunut velkasitoumuksen antaminen ylihintaa vastaavilta osin olisi ollut sellainen lahjaan rinnastettava vastikkeeton oikeustoimi, joka tulisi takaisinsaantilain 6 §:n perusteella peräyttää.

Oikeustoimi, jonka peräyttämiselle takaisinsaantilain objektiivisuudelle rakentuvien erityissäännösten mukaan ei ollut edellytyksiä, voi peräytyä takaisinsaantilain 5 §:n yleissäännöksen nojalla, mikäli oikeustoimen näytetään olleen lainkohdassa tarkoitetulla tavalla sopimaton eli hallituksen esityksen perustelujen mukaan olosuhteista päätellen mahdollisen konkurssin vaikutusten kiertämiseksi tehty sekä edellyttäen, että oikeustoimesta oli joko suoraan tai välillisesti yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa, esimerkiksi kun kauppahinnasta saatu vastike oli saatettu velkojien ulottumattomiin, aiheutunut velkojille vahinkoa. Lisäksi vastikkeettomien oikeustoimien kysymyksessä ollessa edellytettiin, että velallinen oli oikeustoimia tehdessään ylivelkainen tai että oikeustoimi osaltaan johti ylivelkaisuuteen sekä että toinen sopijapuoli oli oikeustoimea tehtäessä tiennyt ylivelkaisuudesta tai siitä, mikä merkitys oikeustoimella oli velallisen ylivelkaisuuden kannalta, sekä seikoista, joiden vuoksi oikeustoimi oli sopimaton.

Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi vaihtokauppaan liittyneen 6 000 000 markan luoton, jota ei ollut lainkaan kyetty lyhentämään ja joka oli jäänyt osaksi Sariisa Oy:n pesäluettelon mukaan yli 59 000 000 markan määräisiä velkoja, osaltaan johtaneen Sariisa Oy:n ylivelkaisuuteen. Osuuspankki Yhteistuen oli Sariisa Oy:n päärahoittajana, kun tilinpäätösasiakirjojen 31.10.1991 päättyneeltä tilikaudelta oli täytynyt olla sen käytettävissä, pitänyt maaliskuussa 1992 tietää Sariisa Oy:n kriittisestä tilanteesta ja mieltää se riski, että siinä tilanteessa uudesta velkavastuusta voi osaltaan olla seurauksena ylivelkaisuus.

Velallisen kanssa ylivelkaisuusvaaran käsillä ollessa tehty sopimusjärjestely peräytyi vain, jos oikeustoimi oli ollut sopimaton ja velkojille vahingollinen. Koska vaihtokauppajärjestelyä ei sopimuskokonaisuus huomioon ottaen ollut katsottu velkasitoumuksen antamisenkaan osalta lahjaan rinnastettavaksi vastikkeettomaksi oikeustoimeksi, ei myöskään sopimattomuus tässä muodossa ollut käsillä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei esitetty oikeus- ja todistustosiseikasto tukenut kantajan väitettä siitä, että vaihtokauppa ylihinnoitteluineen sekä siihen liittynyt Sariisa Oy:n velkojen lisääminen olisi tapahtunut jotenkin mahdollisen konkurssin, johon asettaminen oli sittemmin tapahtunut vasta noin vuoden kuluttua, vaikutusten kiertämiseksi. Pankilla oli ollut maaliskuussa 1992 hyväksyttäviä perusteita uskoa velallisen taloudellisen tilanteen kohentuvan. Näyttämättä oli jäänyt, että vastaaja olisi ollut vilpillisessä mielessä ja että oikeustoimijärjestely olisi kanteessa väitetyllä tavalla aiheuttanut sopimattomasti muille velkojille vahinkoa. Tähän nähden jäi merkityksettömäksi sen riitaisen seikan selvittäminen, oliko konkurssipesästä tulossa velkojille jako-osuuksia.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 25.6.1996

Konkurssipesä valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa. Hovioikeus totesi Suur-Helsingin Osuuspankin tunnustaneen, että sen vaihdossa luovuttamien Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeiden osalta vaihtokirjaan oli sisällytetty ylihintaa 3 089 000 markkaa. Sariisa Oy:n konkurssipesä oli käräjäoikeudessa tunnustanut sen pankin ilmoittaman seikan, että rahaa ei ollut vaihdon yhteydessä liikuteltu. Väliraha oli siten todellisuudessa vähennetty 12.3.1992 päivätyn erillisen, mutta kysymyksessä olevaan vaihtoon kytkeytyvän velkakirjan, jolla osuuspankki oli myöntänyt Sariisa Oy:lle 6 000 000 markan luoton, nojalla Sariisa Oy:lle maksettavasta määrästä. Vaihdon ja luotonannon muodostaman kokonaisjärjestelyn johdosta Sariisa Oy oli siis vastikkeettomasti velkaantunut pankille vaihtokirjan mukaiseen Sariisa Oy:n osuuspankille maksettavaksi sovittuun välirahaan sisältyneen ylihinnan verran.

Nyt kysymyksessä olevaa 13.3.1992 tehtyä vaihtoa ja samojen osapuolten välillä 12.3.1992 tapahtunutta luotottamista ei vaihto-oikeustoimen vahingollisuutta velkojia kohtaan arvioitaessa voitu erottaa erikseen tarkasteltaviksi, vaan niitä oli arvioitava yhtenä kokonaisuutena, koska luotto oli otettu vaihtosopimusta varten eikä ollut väitettykään Sariisa Oy:llä ennen 12.3.1992 olleiden varojen vähentyneen vaihdon johdosta. Koska järjestely oli pankin luovuttamien osakkeiden yliarvostukseen perustuvan ylihinnan osalta aiheuttanut Sariisa Oy:n pesäluettelosta ilmenevien etuoikeutta vailla olevien velkojen kokonaismäärän vastikkeettoman lisääntymisen, järjestelyn vahingollisuus ilmeni etuoikeutta vailla olevien velkojen jako-osuuden pienenemisenä.

Suur-Helsingin Osuuspankki oli vedonnut siihen seikkaan, että vahinkoa ei todellisuudessa ollut syntynyt, koska konkurssipesästä ei kertynyt jako-osuutta pesän ollessa varaton. Pesäluettelon kohdassa "vuokrasaamiset" kirjatusta 147 036,55 markasta ja kohdassa "muut saamiset" kirjatusta 464 758,46 markasta ei väliaikaisen pesänhoitajan käsityksen mukaan kertyne juuri mitään. Konkurssipesä oli ilmoittanut, että jako-osuutta tuli kertymään ja esittänyt jäljennöksen Tampereen raastuvanoikeuden 8.9.1993 antamasta päätöksestä, jolla konkurssipesälle oli määrätty maksettavaksi vahingonkorvauksena 12 000 markkaa korkoineen, sekä jäljennöksen konkurssipesän lainvoimaiseksi ilmoittamasta Tampereen käräjäoikeuden 20.5.1994 antamasta tuomiosta, jolla konkurssipesään oli tuomittu palautettavaksi Cadillac-merkkinen henkilöauto ja sen arvonalennuksena 20 000 markkaa korkoineen tai ellei auto ollut palautettavissa, sen arvona korvattavaksi 160 000 markkaa korkoineen. Kun osuuspankki ei ollut näyttänyt toteen, että konkurssipesän velalliset olisivat maksukyvyttömiä, ja ottaen huomioon konkurssipesän saatavat verrattuina Hämeen työvoimapiirille ainoana etuoikeutettuna velkojana konkurssituomiossa maksettavaksi vahvistettuun 33 999,29 markan määräiseen saatavaan korkoineen sekä konkurssipesästä ennen konkurssituomion mukaisia saatavia maksettavien kustannusten tavalliset määrät, hovioikeus katsoi, että 13.3.1992 tehtyä vaihtosopimusta oli pidettävä velkojien kannalta vahingollisena. Näin ollen ja huomioon ottaen, ettei osuuspankki ollut oikeustoimen lahjanluontoisuuden poistavana tekijänä vedonnut käräjäoikeuden perusteluissaan mainitsemaan Sariisa Oy:n ja sen kanssa samaan konserniin kuuluneiden muiden yhtiöiden kesken tehtyyn kokonaisjärjestelyyn eikä käräjäoikeuden siten olisi tullut ottaa mainittua seikkaa tuomionsa perusteeksi, vaihtosopimus oli peräytettävä vaaditulta osin. Suur-Helsingin Osuuspankki oli siten velvollinen palauttamaan 13.3.1992 päivätyllä vaihtokirjalla maksetusta välirahasta ylihintaa koskevan osuuden 3 089 000 markkaa korkoineen.

Siltä osin kuin kanne oli perustunut takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 5 §:ään hovioikeus katsoi, huolimatta siitä, että vaihtosopimus oli katsottu lain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla lahjanluontoiseksi ja huomioon ottaen käräjäoikeuden tuomion perusteluissa tältä osin lausutun lisäksi erityisesti sen, että pankki ei ollut saanut vaihdosta ja luototuksesta muodostuvasta kokonaisjärjestelystä välitöntä etua, vaan päinvastoin Sariisa Oy:n vastuut pankille olivat vaihdosta ja velanotosta johtuen lisääntyneet, ettei sopimusjärjestelyn ollut näytetty lain 5 §:ssä tarkoitetuin tavoin sopimattomasti aiheuttaneen muille velkojille vahinkoa.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja julisti vaihdon peräytyneeksi siltä osin kuin Sariisa Oy oli maksanut ylihintaa saamistaan huoneistoista eli 3 089 000 markan arvosta sekä velvoitti Suur-Helsingin Osuuspankin suorittamaan Sariisa Oy:n konkurssipesälle vaaditut 3 089 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.3.1992 lukien.

Perustelut

Pankki on Sariisa Oy:n konkurssissa valvonut 12.3.1992 solmittuun luottosopimukseen perustuvan saatavansa. Valvontaa ei ole riitautettu ja 18.11.1993 annetussa konkurssituomiossa pankin saatava on korkoineen määrätty maksettavaksi pesän varoista. Konkurssituomio on tullut lainvoimaiseksi. Asiassa on siten kysymys myös siitä, voidaanko takaisinsaantikanne tutkia ja takaisinsaantiedellytysten täyttyessä luottosopimus peräyttää ylihinnan osalta konkurssituomiosta huolimatta.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 23 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan takaisinsaantia vaaditaan nostamalla kanne tai tekemällä muistutus valvontaa vastaan. Säännöksen sanamuodon mukaan siinä mainitut takaisinsaannin vaatimistavat ovat vaihtoehtoiset. Sanotun lain 24 §:n 1 momentissa takaisinsaantikanteen nostamiselle säädetty vireillepanoaika on pitempi kuin riitautuksen tekemisaika. Konkurssituomiokin tulee yleensä lainvoimaiseksi ennen kuin takaisinsaantikanteen nostamiselle säädetty aika on kulunut umpeen. Tästä voidaan päätellä tarkoituksena olleen, että takaisinsaantikanne voidaan nostaa vielä konkurssituomion antamisen jälkeen. Konkurssituomioistuin ei tutki valvotun saatavan perusteen oikeellisuutta, mikäli saatavaa vastaan ei tehdä muistutusta. Konkurssivelkojilla on siten oikeus saattaa konkurssituomiossa maksettavaksi määrätyn saatavan oikeellisuus tutkittavaksi takaisinsaantikanteella. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo, ettei lainvoimainen konkurssituomio estä takaisinsaantikanteen tutkimista ja luottosopimuksen peräyttämistä.

Sariisa Oy:n ja Osuuspankki Yhteistuen 13.3.1992 tekemän vaihtosopimuksen mukaan yhtiön pankille maksettavaan välirahaan on sisältynyt ylihintaa 3 089 000 markkaa. Väliraha on kokonaan rahoitettu Osuuspankki Yhteistuen yhtiölle 12.3.1992 myöntämästä 6 000 000 markan luotosta. Lainan pääoma on siirretty yhtiön tilille ja yhtiö on näin saamillaan varoilla maksanut välirahan mukaisen summan pankille.

Luotto on otettu vaihtosopimuksen toteuttamiseksi ja vaihto- ja luottosopimus liittyvät toisiinsa. Tämän vuoksi sopimuksia ja niiden vaikutuksia on perusteltua arvioida hovioikeuden tavoin yhtenä kokonaisuutena. Koska Sariisa Oy:n pankille suorittama väliraha on maksettu pankin yhtiölle lainaamista varoista, sopimusjärjestely on tosiasiassa merkinnyt sitä, että Sariisa Oy on jäänyt koko välirahan määrän ja siis myös ylihinnan osuuden velkaa pankille. Yhtiön velat ovat siten perusteettomasti lisääntyneet ylihinnan määrällä. Ylihinnan osalta velkaantuminen on takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 6 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla lahjanluontoinen ja sopimusjärjestely on sanotun lainkohdan nojalla peräytettävissä.

Suur-Helsingin Osuuspankki on väittänyt, ettei takaisinsaanti ole mahdollinen, koska Sariisa Oy:n velkojille ei ole aiheutunut vahinkoa. Sanotun lain 6 § on niin sanottu objektiivinen takaisinsaantisäännös, jollaiset säännökset perustuvat siihen, että niissä tarkoitettujen oikeustoimien katsotaan olevan velkojien kannalta tyypillisesti vahingollisia. Näissä säännöksissä tarkoitetuissa tilanteissa kantajan ei tarvitse kussakin yksittäistapauksessa erikseen osoittaa oikeustoimen vahingollisuutta. Voidakseen välttyä takaisinsaannilta takaisinsaantivastaajan on näin ollen osoitettava, ettei oikeustoimi tyypillisestä vahingollisuudestaan huolimatta yksittäistapauksessa ole ollut konkurssivelallisen velkojille vahingollinen. Suur-Helsingin Osuuspankki ei ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin todeta, ettei vaihtosopimuksesta ja siihen liittyvästä luottosopimuksesta ole voinut aiheutua vahinkoa Sariisa Oy:n konkurssivelkojille.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 15 §:n 1 ja 2 momentista ilmenee, että oikeustoimen peräytyessä osapuolten on pääsääntöisesti palautettava oikeustoimeen perustuvat suorituksensa vastapuolelle. Jos 1 tai 2 momentin mukaan palautettava omaisuus ei ole tallella tai muuten palautettavissa, sen arvo on saman pykälän 3 momentin mukaan korvattava. Säännösten tarkoituksena on palauttaa tilanne sellaiseksi kuin se oli ennen peräytyvää oikeustointa.

Sariisa Oy:n vaihdossa saamat Kiinteistö Oy Keski-Kyttälän osakkeet on myyty edelleen. Tämän vuoksi konkurssipesä on vaatinut vaihtosopimuksen peräyttämistä vain siihen sisältyneen ylihinnan osalta.

Asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että Sariisa Oy:n vaihtosopimuksella saama omaisuus on ollut sen pankille antamaa omaisuutta arvokkaampi. Vaihto- ja luottosopimuksen vahingollisuus konkurssivelkojille on edellä todetun mukaisesti perustunut Sariisa Oy:n vastikkeettomaan velkaantumiseen pankille ylihinnan määrällä. Järjestelyssä pankin rahavarat eivät ole kasvaneet ylihintaa vastaavalla summalla vaan sen saatavat ovat lisääntyneet ylihinnan verran. Näin ollen sopimusjärjestelyn peräytyessä ylihinnan osalta Suur-Helsingin Osuuspankki ei ole velvollinen suorittamaan konkurssipesälle sen vaatimaa 3 089 000 markkaa.

Edellä sanotuilla perusteilla Korkein oikeus on päätynyt tuomiolauselmasta ilmenevään ratkaisuun.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

Suur-Helsingin Osuuspankki vapautetaan hovioikeuden sille määräämästä velvollisuudesta palauttaa Sariisa Oy:n konkurssipesälle se 3 089 000 markan ylihinta, jonka osalta hovioikeus tuomiossaan on määrännyt Osuuspankki Yhteistuen ja Sariisa Oy:n 13.3.1992 tekemän vaihdon peräytymään. Osuuspankki Yhteistuen ja Sariisa Oy:n välillä 12.3.1992 tehty 6 000 000 markan määräinen luottosopimus määrätään peräytymään ylihinnan eli 3 089 000 markan osalta velkakirjan mukaisine korkoineen.